Alkuvuoden kilpailumenestystä

24.2.2018

Kaikki kilpailevat joukkueemme osallistuivat 14.1. Idän, Hämeen ja kaakon alueiden aluemestaruuskisoihin Tampereella. Les Mémoires oli sarjansa toinen ja sai joukkueen ensimmäisen mitalin pistein 62,67. Les Miracles luisteli kovatasoisessa juniorisarjassa rauhallisen suorituksen, joka palkittiin pronssimitalilla ja 62,25 pisteellä.

Les Visionsin ohjelmasuoritus ei yltänyt aivan joukkueen parhaimpaan, ja sijoitus oli Tampereella kuudes pistein 48,50. Les Christalles puolestaan luistelu joukkueelle tyypillisen iloisesti ja menevästi, ansaiten huikean neljännen sijan pistein 51,20. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

 

Viikkoa myöhemmin, 21.1. kisattiin kansallisten sarjojen 2. kilpailut Lappeenrannassa. Les Miraclesin menestys jatkui ja joukkue otti jo toistamiseen pronssimitalin, tällä kertaa ennätyspistein 43.07! Les Mémoires luisteli myös varman ohjelman ja sijoittui neljänneksi pistein 37.89, aivan pronssimitalin tuntumaan. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

 

Tulokkaiden ja noviisien 2. kilpailu kisattiin 17.2. Helsingissä. Les Christalles luisteli kahdeksanneksi pistein 43,50 säilyttäen saman sijan kuin 1. kilpailuissa. Les Visions luisteli varman suorituksen ja sijoittui tasaisessa noviisisarjassa neljänneksi pistein 70,00. Kaikki tulokset löytyvät täältä.

 

Kauden viimeiset kisat ovat kaikilla joukkueilla Turussa 17.-18-3. Les Christalles ja Les Miracles kilpailevat lauantaina ja Les Visions sekä Les Mémoires sunnuntaina. Kisasivuille pääset tästä. Paljon tsemppiä kaikille joukkueille viimeisten viikkojen harjoitteluun ennen kauden suurinta kisaa!