Loppukisojen tulokset

19.3.2018

Kansallisten sarjojen loppukilpailut käytiin Turussa 17.-18.3.2018. Kaikki kilpailevat joukkueemme osallistuivat kilpailuun. 

Les Miracles luisteli lauantaiaamuna joukkueistamme ensimmäisenä. Ohjelma oli siisti kokonaisuus ja joukkue sijoittui kovassa juniorisarjassa kahdeksanneksi pistein 37.23. Kaikki juniorien tulokset täältä

Tulokasjoukkueita on Suomessa huikeat 37 kappaletta. Tulokkaat olikin arvottu kolmeen eri ryhmään, joista Les Christalles osallistui keskimmäiseen. Joukkueen suoritukseen mahtui useampi epäonninen kaatuminen, mutta joukkueen iloa se ei lannistanut. Tulokkaiden ensimmäisen ryhmän tulokset täältä.

Sunnuntaina Les Visions osallistui noviisisarjan kisaan. Joukkueen suoritukseen mahtui paljon varmoja onnistumisia, mutta myös muutama pieni pyllähdys. Pisteillä 61,60 joukkue ylsi tällä kertaa sijalle 13. Noviisiesarjan kaikki tulokset täältä.  

Iltapäivällä vauhtiin pääsi myös Les Mémoires. Joukkue luisteli energisen ja puhtaan suorituksen, ansaiten ennätyspisteensä 41.04. Tämä riitti seniorisarjassa sijaan 8. Seniorisarjan tulokset täältä.