Muodostelmakoulu

Muodostelmakoulu on muodostelmaluistelun kehitysryhmä ja ensimmäinen askel muodostelmaluistelijan polulla. Ryhmään siirrytään luistelukoulusta valmentajien suosituksella ja mukaan pääsevät perusluistelutaidot osaavat noin 6-10-vuotiaat lapset.  Taitojen karttuessa Muodostelmakoulusta on mahdollisuus edetä valmentajien suosituksella kilpailevaan Les Christalles -tulokas-joukkueeseen tai halutessaan kouluikäisten harrasteryhmään.

Muokkakoulussa kerrataan jo opittuja taitoja ja jatketaan perusluistelutaitojen harjoittelua. Kauden edetessä opetellaan myös paljon uutta, kuten piruetteja, hyppyjä, liukuja ja askeleita. Lisäksi ryhmässä tutustutaan muodostelmaluistelun saloihin ja tutuksi tulevatkin rivit, piirit, läpimenot ja myllyt. Musiikin tulkintaa ja esiintymistä harjoitellaan musiikkiluisteluilla ja ryhmän omilla näytösohjelmilla.

Jään ulkopuolella tapahtuvien oheisharjoitusten tarkoituksena on kehittää monipuolisesti ketteryyttä, liikkuvuutta ja tukea jääharjoittelua. Oheisiin kuuluu venyttelyä, tanssia ja kevyttä lihaskuntoa, unohtamatta kuitenkaan pelejä ja leikkejä. Harjoituksissa käytetään lisäksi erilaisia liikuntavälineitä kuten erikokoisia palloja, vanteita ja hernepusseja. Välineitä hyödynnetään muun muassa paljon toivotuilla temppuradoilla. Myös kuperkeikat, kärrynpyörät ja muut ketteryysharjoitteet tulevat tutuiksi. 

Muodostelmakoulu harjoittelee kahdesti viikossa:

tiistaisin jää klo 17.10-18.00 + oheiset 18.15-18.45
sunnuntaisin jää klo 9.30-10.15 + oheiset klo 10.30-11.00

Muodostelmakoulun tapahtumat

Vuoden aikana järjestetään paljon erilaisia tapahtumia kuten kaveripäiviä ja naamiaisjäitä. Tapahtumista tiedotetaan kauden mittaan. Muodostelmakoululaiset pääsevät myös mukaan seuramme tapahtumiin, kuten joulu- ja keväjuhliin.

Muodostelmakoulun maksut

Muodostelmakoulun kuukausimaksu on 55 e/kk. Laskutus tapahtuu kuukausittain.


Muodostelmakoululaisen varusteet:

  • Luistimet
    • Luistimiksi suositellaan taitoluistimia, joita saa hyvinvarusteituista urheiluliikkeistä, sekä taitoluistelun erikoisliikkeistä (kts. Linkit-välilehti). Taitoluistin on tukeva ja sopivan kokoinen, kysy tarvittaessa neuvoa valmentajilta. Muista tarkistaa myös terien kunto. Tylsillä luistimilla luistelu on hankalaa.
  • Lenkkarit oheisiin
  • Lämpimät ja joustavat vaatteet, muista sormikkaat!
  • Muoviset luistinsuojat hallin käytävillä liikkumiseen
  • Pyyhe ja kankaiset luistinsuojat terien kuivaamiseen ja säilytykseen
  • Pitkät hiukset ponnarille!

Lisätietoja varusteista Suomen Taitoluisteluliiton sivuilta!


Vakuutus

Vakuutamme kaikki muodostelmakoululaiset Suomen Taitoluisteluliiton luistelukoululisenssillä. Tätä varten tarvitsemme ilmoittautumisen yhteydessä luistelijan nimen, henkilötunnuksen ja osoitteen. Vakuutus kattaa harjoituksissa sattuneet tapaturmat. Vanhempien on tärkeää pitää huolta siitä, että luistelijan yhteystiedot ovat ajantasalla. Lisätietoja vakuutuksesta ja toimintaohjeet tapaturman sattuessa, löydät Taitoluisteluliiton sivuilta.



Lisätietoja antavat muodostelmakoulun valmentajina toimivat Milla Suutari ja Liina Tuunainen. Valmentajien sähköpostiosoite on muodostelmakoulu.joka@gmail.com



Ilmoittautuminen
Muodostelmakouluun siirrytään luistelukoulusta valmentajien suosituksella. Tarvittaessa voi myös laittaa viestiä suoraan valmentajille osoitteeseen muodostelmakoulu.joka@gmail.com.



Ilmoittautuessasi rekisteröidyt ensin Hoika-palveluun. Käytä tähän luistelijan tietoja ja valitse rooliksi 'luistelukoululainen' (myös muodostelmakoulu). Tämän jälkeen Hoika luo sinulle salasanan, jolla pääset kirjautumaan sisään. Kirjautumisen jälkeen pääset ilmoittautumaan haluamaasi ryhmään vasemmalta kohdasta Ilmoittautuminen. Valitse Muodostelmakoulu ja hyväksy maksu. Maksun summa 0 euroa, joten laskua ei lähetetä. Hoidamme kuukausilaskutuksen edelleen sähköpostitse.

Rekisteröidy Hoikaan tästä.

Huom! Hankimme kaikille Muodostelmakoululaisille vakuutuksellisen luistelukoululisenssin. Jotta voimme hankkia lisenssin, tulee luistelijan henkilötunnus antaa ilmoittautumisen yhteydessä. Muistathan myös pitää yhteystiedot ajantasalla!